Onko suhde rahaan vaikea? Hävettääkö rahaan liittyvät mokat? Oletko perinyt vaikean omaisuuden? Turhauttaako rahaan liittyvät ongelmat? Ymmärrän hyvin. Toivon, että tarinani antaa sinulle voimaa ja oivallusta.
Minua hävettää kirjoittaa tätä, mutta koska sanotaan, että kirjoita siitä, mikä tuntuu hankalimmalle ja pelottavimmalle se yleensä on se, mikä puhuttelee muitakin. Joten…
Suhde rahaan ja työhön muodostuu lapsuudessa
Raaputin pienillä kynsilläni vaaleaa maalia kiviseinästä. Maaliliuska upposi pienen kynteni alle. Se tuntui hassulle. Vaalean maalin alta paljastui tiilen oranssi maalipinta. Sama maalipinta, joka peitti takapuoleni alla olevaa peltikuorista leivinuunia.
Muistan, että rapsutustyömaani sijaitsi uunin pellin alapuolella. Istuin pikkuhousut jalassa ja yöpaita päällä tuossa samassa paikassa uunin päällä lähes joka aamu, aina siihen saakka kunnes kesä tuli ja tarkeni juosta suoraan ulos vaihtamatta vaatteita.
Isä tulee navetalta
Pian ulko-ovelta kuului tuttu rumina. Ovi aukesi, isä käveli sisään ja nakkasi navettahattunsa uunin päälle koriin minun lempipaikkani viereen. Muistan vieläkin mille uunilla tuoksui, kun isän työrukkaset ja navettahatut kuivuivat korissa aina, kun uunia lämmitettiin.
Huomenta sanottiin yleensä ihan hyvillä mielin. Joskus isä vaikutti kärttyiseltä. Yleensä se liityi hänen maanviljelijän työssään ilmenneisiin haasteisiin. Äiti kävi palkkatöissä, mutta hänen selkänsä oli usein kipeä ja minun tulkintani mukaan hän oli aika ahdistunut ja onneton. Meillä ei paljoa tunteista puhuttu… Suhde rahaan ja työhön olivat saaneet alkunsa.
Suhde rahaan kehittyy kodin asenteiden myötä
Kotona opin, että isä on taloudellinen turva ja perheen pää talousasioissa. Äidin suhde rahaan oli minusta jotenkin … pelokas ja varovainen ja toisaalta hyvin vaihteleva. Isän suhde rahaan oli melko tarkka. Hankintojen piti olla järkeviä ja kestäviä.
Isä omisti kaiken ja aina, kun osasin viisaasti pyytää, sain mitä halusin. Opin äkkiä, miten homma toimii. Kun tulin teini ikään taisin osata hyvin perustella ja sain oman Visa Elektron -pankkikortin ja lapsilisät omalle tililleni. Minun käsitykseni oli, että olimma kai ihan varakkaita.
Suhde rahaan vaatisi myös sen, että numerot olisivat vähintäänkin ihan kiva juttu
Raha asioista en muista sen kummemmin puhutun kotona. Muistan vain että kerran vuodessa meillä kävi eräs kiva mies tekemässä isän kanssa veroilmoituksen. Isä ei nauttinut numeroista tai lippujen ja lappujen täyttelystä. Hän teki sen, mitä piti tehdä. Minä sain olla lapsi ja nuori eikä minun tarvinnut koskaan mennä töihin, jos en itse halunnut ja yleensä en halunnut. Eikä kukaan koskaan edes yrittänyt tarjota minulle opetusta arkisten numeroiden ja rahan suhteen.
Minua ei numerot kiinnostaneet. Päinvastoin. Minä pelkäsin numeroita. Usein pelkäsin koulua ja opettajia. Pelottavinta oli matematiikka, koska en tajunnut siitä mitään, koin, että olin osaamaton ja ahdistuin. En oppinut mistään, miten omaa rahaa voi tehdä. Ymmärsin vain, että rahaa tulee työstä ja se taitaa olla ahdistava asia.
Reipas tyttö, ensimmäinen työ ja suhde rahaan
Ensimmäiseen varsinaiseen työpaikkaan menin vasta valmistuttuani pukuompelijaksi ja oltuani vuoden armeijassa. Ensimmäisen työpaikkani suhteen olinkin sitten sitäkin sinnikkäämpi; halusin myyjäksi Intersporttiin ja menin.
Siitäkin huolimatta, että he eivät tarvinneet myyjää, mutta saivatkin minusta huippumyyjän. Sain palkan korotuksen ennen kuin olin ehtinyt olla edes puolta vuotta töissä. Olin ylireipas ja topakka tyttö. Opin piilottamaan pelkoni hyvin enkä osannut sanoittaa tunteitani juuri lainkaan.
Irtisanouduin vain alle vuoden työsuhteesta
Työrupeama oli lyhyt, vain 10 kuukautta. Sanoin itseni irti, toisaalta työpaikalla paljastuneen epäinhimillisen johtamistyylin vuoksi ja toisaalta siksi, että päätin jatkaa opiskelua. Hakeuduin erä ja luonto-opas koulutukseen sekä liikunnanohjaajaopintoihin ammattikorkeakouluun Kajaaniin. Olin ikionnellinen, kun yllättäen pääsinkin molempiin. Edessä oli jälleen opiskelijaelämä.
Kutsumus yrittäjyyteen
Ammattikoulu oli pistänyt yrittäjyys kipinän minussa liekkiin jo ennen armeijaa ja aloin haaveilla yrittäjyydestä intohimoisesti. Suhteeni rahaan oli tuolloin jokseenkin tiedostamaton tai itsestään selvä. Hakeuduin reippaasti töihin opiskelupaikkakunnan Intersporttiin ja sain jatkaa myyjän töitäni opiskelujeni ja opiskelijakunnan puheenjohtajan tehtävien ohessa. Supersuoriuduin elämästä hienosti, kunnes…
Vasten tahtoa pientilalliseksi ja suhde rahaan mullin mallin
”Oletko sairaalassa? kysyin puhelimeen isältä kun tiesin hänen olevan juuri sinä päivänä syöpähoidoissa.
”Olen ja olen loppuun saakka”, isä vastasi.
Siihen päättyi minun normaali opiskelijaelämä. Isä kuoli ja jouduin palaamaan kotitilalle vastaamaan kaikesta. Minusta oli tullut vasten tahtoani yhdessä yössä pientilallinen. Suhde rahaan muuttui kaikkea muuta kuin itsestään selväksi, turvalliseksi tai simppeliksi.
Olin joutunut täysin itsestäni riippumattomista syistä erittäin vakavaan talouskriisiin. Kontolleni oli rysähtänyt 350 000 e arvoien maatilaomaisuus eikä minulle ollut kerennyt kertyä minkäänlaisia kunnollisia taloudenhallintataitoja, mitä olisin nyt kipeäasti tarvinnut.
Tilanne oli kohtuuton, mutta koska en osannut tunnistaa, ilmaista, saati sanoittaa todellisia tunteitani, peitin kaiken, vaikka olin totaalisessa kriisitilassa. Tietenkin myös toimintani sen mukaista. Liskoaivot ohjasivat toimintaani täysin.
Huonoa ja tappiollista taloudenhallintaa henkisessä kriisissä
Seuraavan 10 vuoden aikana tein suhteessani rahaan satoja huonoja ratkaisuita. Sen seurauksena opin kyllä miten asioita ei kannata tehdä ja miten suhde rahaan voi muuttua entistä kamalammaksi. Opin kuitenkin myös sen, mitä minun tulisi jatkossa osata paremmin suhteessa rahaan.
Oppirahat olivat kalliit. Käytännössä tein koko omaisuuden suuruisen tappion.
Soturin lailla toimin pääasiassa yksin enkä osannut ottaa vastaan enkä saanut sellaista tukea tai apua, mitä todella olisin tarvinnut, en niissä hirveimmissäkään henkisissä olotiloissani, jotka uhkasivat terveyttäni vakavasti.
Suurin syy siihen oli se, että en osannut luottaa kehenkään. Luottamuksen puute oli syvällä minussa. Se oli syntynyt jo lapsuuden ja nuoruuden aikaisissa traumaattisissa sosiaalisissa tilanteissa. Ja kun vihdoin opin hieman luottamaan ja opin kysymään apua, silloisen talouskriisini kannalta oli jo liian myöhäistä.
Suhde rahaan 10 vuotta myöhemmin
Täytän ensiviikolla 35 ja isän kuolemasta tulee 11 vuotta. Koko pöytä on nyt käytännössä putsattu yhtä viimeistä tappiollista asunto-osaketta lukuun ottamatta. Minua turhauttaa ja ottaa päähän valtavasti se, että tuloni ovat alle köyhyysrajan, olen riippuvainen Kelasta ja edellisen vuoden verotus näyttää 35 000 euron verran miinusta.
Miten olen yhä näin pahasti miinuksella ja ilman tuloja? Kaikesta siitä valtavasta työmäärästä huolimatta, minkä olen sinnikkäästi ja innokkaasti tehnyt kaiken sen eteen, että saisin luotua itselleni tulovirran. Tuijotan paneelia katossa ja kysyn elämältä:
”Luoja miksi? Miksi? Miksi olen tässä tilanteessa yhä edelleen ilman omia itse luomiani tuloja? Miksi? Miksi en osaa itsenäistyä taloudellisesti? Eikö, isä äiti Jumala, näillä opeilla jo pitäisi osata? Eikö tämä pelon taakka lähde minusta, vaikka minä mitä tekisin? Mikä yhä menee pieleen?”
Suhde rahaan vaatii sinnikkyyttä ja sitä riittää
Juuri tällä hetkellä, kun kirjoitan tätä tässä, keskellä yötä ystävän marjatilan rantasaunalla, itku virtaa ja tekee mieli luovuttaa ja antaa kaiken olla. Marttyyrina ”antautua” kohtaloonsa. Hukkua omaan mieleen ja sen tarinoihin.
Mutta äläpä sinä lukijani huoli, niin ei tule tapahtumaan. Kuten saatat arvata. Ei ole ollut tapana antaa periksi. Tiedän, että tämä olo menee pian ohi ja jaksan taas. Olen oppinut ja kokenut kaiken sen, mitä on pitänyt.
En suostu siihen, että olisin käynyt tämän verrattoman arvokkaan ja helvetillisen elämän oppikoulun vain siksi, että lopulta alistuisin moiseen epäonnistumisen kohtaloon. Ei, ei. Se ei käy päinsä. Minä haluan auttaa ihmisiä ja itseäni voimaan yhä paremmin! Joten nyt lopetan mielen suossa piehtaroinnin ja palaan tähän hetkeen. Omaan kehoon ja tähän ihanaan ympäristöön, jossa saan olla juuri nyt…
Rahataitojen uudelleen koodausta
Rahataidot opitaan lapsuudessa, mutta se ei tarkoita sitä etteikö niitä voisi itse muuttaa haluamallaan tavalla elämän kuluessa. Ensin täytyy tulla tietoiseksi rahasuhteestaan, uskomuksistaan ja rahataidoistaan. Sen jälkeen niitä voi halutessaan lähteä uudelleenkoodaamaan niin, että ne palvelevat vaurasta elämää. Saattaa olla, että joutuu penkomaan syvältä, ennen kuin kuvio muuttuu. Mutta kyllä se kannattaa.
Se miten se tehdään, siihen opettavat meitä suomalaisia mm. Varapuu ja Vauraselama.
TOIVON SINULLE SITÄ, MITÄ ELÄMÄTÄSI TOIVOT! Kiitos, että luit.
