BLOGI

NOVELLI | Eikö hän enää koskaan tullut takaisin?

Talvi 2014. Lasken mikrofonin takaisin telineeseen hymyillen. Ihmiset taputtavat ja puheen sorina jatkuu. Kävelen pöytääni ja hörppään viimeiset vedet lasistani. Laitan talvitakin ylleni ja koppaan kassini sohvalta. Mietin, että no se oli sellainen ilta. Ei niin ihmeellinen. Kävelen kohti portaita mennäkseni ravintolasta ulos, kunnes katseeni kohtaa miehen, joka säväyttää karismallaan. Hän hymyilee minulle ja kysyy: “Mihin olet menossa?”

“Kotiin.” vastaan. Samalla pöytään kävelee iloisen reippaasti miehen ystävä joka herättää entistäkin kiinnostavammalla karismallaan huomioni. Luovun sujuvasti kotiin lähdöstä ja liityn heidän seuraansa. Naurun, laulun ja tanssin määrällä ei ollutkaan rajaa tänä iltana! Ilon sekaisin tunnelmin aamuyön tunteina päädyn noiden kohteliaiden ja kunnioittavien miesten väliin nukkumaan. Vaatteet päällä. Aamulla kotiin ajellessani en aavistanut vielä ollenkaan, mikä matka tästä oli alkanut.

Tuosta ikimuistoisen iloisesta kohtaamisten illasta oli kulunut viikkoja. Kohtaaminen tuon karismaattisen miehen kanssa, joka sai minut lopulta luopumaan kotiinlähtöajatuksistani, ei jäänyt ainoaksi. Noiden kuluneiden viikkojen aikana toinen toistaan käsittämättömämpiä intohimoisia sielujen sinfoniakonsertteja oli ollut muutamia. Siinä pakahduttavassa huikeudessaan ne ryöpyttivät minusta pintaan myös jotain, mitä en olisi halunnut sietää enkä kohdata. Mutta minulla ei ollut vaihtoehtoja…

Oli keskiviikko ja alkuilta. Ajoin kohti kotia. Tämä yksinäinen laulureissu tällä kertaa ei ollutkaan hyvä idea. Sydäntä puristi ja hengitystä ahdisti. Kyyneleet alkoivat valua väkisin ja itku tursusi ulos. Rintaa kivisti ja sydämeeni koski. Itkin. Tulin kotiin ja hädin tuskin sain itseni autosta sisälle. Kenkiäkään riisumatta aloin kirjoittaa sisältäni ryöppyävää tarinaa jostain hyvin todellisen tuntuisesta…

Aamulla herätessään Liza huomasi miehensä jo heränneen. Mark oli noussut sängystä normaaliin tapaansa, peitto oli mytyssä Lizan puolella sängyn keskellä. Lapset olivat vielä nukkumassa. Liza nousi ylös, veti villatakin ylleen ja villasukat jalkaansa. Tähän aikaan vuodesta puisten lankkulattioiden pintaa pitkin kävi vieno veto. Hän käveli haukotellen keittiöön ja ryhtyi valmistamaan kahvia.

Kului aikaa eikä Markia näkynyt eikä kuulunut. Liza kummasteli tilannetta. Hän veti saappaat jalkaansa ja käveli tallille  etsimään miestään. Tallissa ei ollut Mark eikä ollut Markin hevonenkaan. Mitä oli tapahtunut? Oliko Mark lähtenyt jonnekkkin? Minne? Ei Mark ollut puhunut mistään aikaisin lähdöstä mitään. Lizan sydän hypähteli säikähdyksestä ja kylmä läikähdys kävi rinnan läpi. Tilanne oli outo. Liza rauhoitti mielensä ja tolkutti itselleen, että tähän oli varmasti jokin selitys. Hän luotti mieheensä ja rakasti tätä enemmän kuin ketään koskaan.

Alusta asti he olivat kokeneet syvää yhteenkuuluvuutta. Heti tavattuaan he tiesivät sydämissään, että heidän oli määrä elää yhdessä. Että maailma oli saattanut heidät yhteen syystä. Heidän välillään oli heti alusta alken, ensi katseesta saakka palanut syvä luottamus ja vahva tunne yhteenkuulumisesta ja yhteisestä elämän suunnasta. Sydämien välillä oli jokin selittämätön, mikä oli yhtä ja samaa.

Ulkopuolisen silmin heidän elämäntilanteensa olivat olleet täysin mahdottomat yhteenliitettäväksi. Vain Lizan ja Markin yhteys ja syvä tieto siitä, että heidän matkansa jakuisi siitä eteenpäin yhdessä, vei heidät yhä lähemmäs toisiaan. Ja niin kaikki alkoi muuntua ja lopulta,  kahden vuoden jälkeen ensikatseesta, he olivat asettuneet yhdessä maalle.

Heidän suhteensa oli ainutlaatuinen, rakkaus oli kantava voima ja kunnioitus virtasi läpi jokaisen solun. He hengittivät samaa säveltä päivästä toiseen ja keskinäinen vuorovaikutus oli ihmeellistä. Rauha ja rakkaus huokui heidän olemisessaan.

Mark oli mennyt kylälle töihin, Liza oli jo silloin raskaana ja odotti Christopheria. He asuivat ihanan pikku kylän laidalla, jossa kaikki asukkaat pitivät yhtä ja kantoivat vastuuta yhdessä. Markin ja Lizan pihapiirissä oli talli ja aittarakennus sekä talo, jossa he asuivat. Tila oli vanha, mutta juuri heidän näköisensä.

Liza palasi sisälle, lapset heräisivät pian. Linda ja Christopher olivat 6 ja 8 vuotiaita. Lapset heräsivät ja tulivat aamiaiselle. He kyselivät missä isä oli. Liza sanoi isän menneen jo asioille tuttavan luo ennen töitä. Lapset lähtivät kouluun ja Liza jäi kotiin. Hän teki töitä kotona. Hän oli ompelija ja valmisti vaatteita kyläläisille. Päivä kului ja kylmä viilsi välillä Lizan rintaa. Hän käski itsensä rauhoittua ja vakuutteli kaiken olevan kunnossa ja että kaikelle oli varmasti luonnollinen selitys. Mark palaisi iltapäivällä töistä kotiin normaalisti.

Päivä kului ja iltapäivä koitti. Liza odotti miestään. Lapset olivat palanneet koulusta kotiin normaaliin tapaan ja leikkivät koiran kanssa pihalla. Oli kolea syksyinen sää, mutta vielä ihan lämmin. Markia ei näkynyt. Tuli ilta ja miehestä eikä hevosesta ollut merkkiäkään. Lapset kyselivät missä isä oli?

Liza ei enää tiennyt mitä sanoa. Tuska hiipi hänen rintaansa. Liza otti lapset mukaan ja lähti läheiseen naapuriin kertomaan tilanteesta. Yhdessä he pohtivat, mitä tehdä. Tilannetta ihmeteltiin yhdessä ja selvisi, ettei kukaan ollut nähnyt eikä kuullut Markista mitään edellisen päivän jälkeen. Hän ei ollut ollut töissä. Lizan sisällä velloi syvä tuska ja suru, kiukku ja toivo. Lasten vuoksi hän hallitsi tunteensa ja pysyi rauhallisena, ettei turhaan järkyttäsi lapsia liikaa. Kyllä kaikki vielä selviäisi.

Kului päiviä. Liza pyöritti kotia ja pysyi kiinni arkirutiineissä lasten vuoksi. Hän uskoi ja luotti, että kaikki vielä selviäisi. Mark palaisi kotiin. Hän luotti mieheensä ja tahtoi uskoa. Mark oli ratsastanut hevosella jonnekkin. Liza ei tiennyt miksi tai minne hänen miehensä oli lähtenyt, ei viestiä ei mitään poikkeavaa, ei ennakko merkkejä mistään tämän kaltaisesta.

Oli kulunut neljä päivää eikä Mark ollut palannut eikä kukaan ollut häntä nähnyt. Lasten ollessa koulussa Liza päästi tuskan ja kaipuun purkautumaan. Hän itki vuolaasti puristaen Markin paitaa käsissään rukoillen, että mies palaisi kotiin. Hänen silmissää vilisi yhteisen elämän varrella tapahtuneet ihanat hetket ja yhdessä koetut ja eletyt tapahtumat. Syvä paine puristi rinta ja Lizasta tuntui, että hän tukehtuisi tuskaan, jota kaipuu synnytti hänen olemuksessaan. Musertuneen hän vaipui lattialle ja itki keho vavisten. Hän vetäyti kerälle, tärisi ja huusi Luojaa apuun.

Oli kulunut kolme viikkoa eikä etsinnöistä huolimatta ollut löytynyt jälkeäkään Markista eikä hevosesta. Liza ja lapset surivat kadonnutta isää. Elämä oli pysähtynyt. Tyhjä aukko, syvä kaipuu ja ikävä täyttivät talon huoneet. Liza teki sen minkä jaksoi. Hän oli rakastavasti lähellä lapsiaan joka hetki. Kyläläiset ja ystävät auttoivat ja tukivat heitä kaikin tavoin. Liza odotti ja toivoi, toivoi ja odotti. Hänen mielensä loi mielikuvia kauheuksista, mutta hän ei suostunut ajattelemaan pahinta vaan jatkoi toivossa kuukausia ja uskoi ja toivoi, että jotenkin kaikki vielä selviäisi…

Helmikuu 2020. On kulunut viikko siitä, kun palasin tuohon vuonna 2014 kirjoittamaani tarinaan. Luin sen keskiyöllä miehelle, joka syleili minua ja puhui minulle kauniisti, niin turvallisesti ja uteliaasti. Luin tarinan hänelle kuvatakseni sitä tuskaa, johon yhdessä osuimme minussa sinä yönä. Se yö oli kaunis. Se oli merkityksellisempi kuin osasin aavistaakkaan.

Makaan villamatolla violetin villapeittoni alla lattialla lämpimästi ja rauhassa hengittäen. Ikkunassa roikkuvista kristalleista muodostuu huoneen seinille upeita prismoja. Ne kieppuvat kuin tähtien säteet pitkin seiniä… Annan kehoni painua vasten lattiaa… Vajoan rentoon olotilaan jonnekin unen ja valveen rajamaille.

Tunnen kuinka sisään hengityksen myötä jotain alkaa tapahtua rintakehässäni. Kuin jokin vanha kuori rintakehälläni alkaisi murentua… Ulos hengittäessäni tunnen.. Voi luoja, tunnen ja näen, kuinka tuo kuori särkyy. Se murenee ja tuottaa helpotusta. Oih..  Tunnen koko kehossani, miten vapaudun jostain minua niin kauan kahlinneesta. …

Huomioni siirtyy yht äkkiä Markin ja Lizan talon etupihalle… On ukkonen ja sataa… Synkeästä yöstä alkaa erottua lähestyvä hahmo… Tunnelma on… onnellinen.. Tunnen kuinka pakahduttavan ihana, helpotuksen, onnen, ilon… Rakkuden kaikkien kauniimpia sävyjä aalto pyyhkii läpi kehoni ja kuoren alta paljastuneen ihmeissään vapaudestaan sykkivän suloisen sydämeni.

Lapset ja Liza tulevat ulos talosta. ”Hyvä Jumala se on Mark…”, ”Se on isä, se on isä!”, lapset huutavat riemusta sekaisin! Hahmo pysähtyy ja se… se todella on Mark. Liza juoksee lasten perään. Helpotus ja rakkauden aalto pyyhkii häneltä jalat alta juuri, kun mies sieppaa itkien naisen syliinsä.

Hengitykseni tuottaa aaltoillen ihanan olon koko kehooni ja voihkaisen ääneen. Kyyneleet valuvat ohimoitani pitkin, kun sydämeni, niin suloinen ja herkkä, mutta villi uudesti syntynyt sydämeni paljastuu minulle tavalla, jota en ole koskaan nähnyt enkä kokenut… Niin herkkä, mutta niin määrätietoinen ja vapaa, rohkea ja… veikeän iloinen, raikkaan kevyt, ihan uusi ja ihmellinen…

”Missä sinä olet ollut?” Liza yrittää sopertaa itkunsa lävitse. ”Tässä minä olen. Tässä minä olen. Tässä minä olen.” Mark hokee määrätietoisen varmasti itkien ja puristaa perhettään sylissään. ”Tässä minä olen. Minä rakastan sinua, hyvä Jumala minä rakastan sinua!” Ilon ja onnen pursuava rakkausenergia huokuu ja aaltoilee jokaisessa solussa ja kaikkialla.

Sade lakkaa ja taivas repeää. Vieno tuuli kuljettaa pilvet pitkin taivaan rantaa ja horisontista kohdistuu ennen näkemättömän häikäisevä oranssin ja purppuran kaunis rakkauden väriloiste kuin Jumala olisi maalannut juuri suurimman rakkaustyönsä tähän hetkeen.   

Sydämeni lyönnit ja hengitykseni yhdistyivät tuohon sykähdyttävään hetkeen, elän sen läpi kehossani ja samaan aikaan tiedän, että nyt se on ohi. Menetysten kierre ja syvä pohjaton tuska on ohi. Minä olen vapaa! Minä olen vapaa rakastamaan ja antautumaan rakkaudelle täysin, tavalla, jota en ole koskaan kokenut! Olen selättänyt pelkoni, eheyttänyt olemuspuoleni ja elämä on näyttänyt sen minulle nyt.

Minä olen rakas. Minä olen rakkaus.

Kommentit ja keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *