BLOGI

Miksi minä en työllisty yrittäjänä? Näin trauma vaikuttaa

  • 17.11.2019

Tässä artikkelissa oivallan miksi en työllisty. Ja sen miten trauma vaikuttaa. Jaan kokemukseni siitä, miksi en ole onnistunut työllistämään itseäni, miksi kaikki yrittäjät eivät menesty? Miten trauma voi vaikuttaa sekä sen miten se puretaan! Kerron omakohtaisen ja kivuliaan kokemukseni, josta uskon monen löytävän samaistumispintaa.

Hajonneet työllistymisunelmat

Viimeisin yritykseni onnistua oli vain vähän aikaa sitten kun, tartuin selkeään ja jo kauan jalotuneeseen ideaani. Otin sujuvia toiminnan askeleita, sain niihin tukea ja tarjosin palveluani suositellulle mahdolliselle yhteistyökumppanille….

Mutta vastaus oli ei. Taas. Tuntui kuin lasipallo olisi hajonnut käsiini… Sirpaleet saivat veren vuotamaan käsistäni. Nyt vasta tajusin, kuinka vereslihalla käteni todella olivat. Veri valui pitkin kyynärvarsia ja kipu oli jo niin sietämätön, etten todellakaan voinut muuta kuin hyväksyä sen, että tämä sotku on siivottava ja kädet paranneltava ennen kuin voin tehdä mitään. Tämä ei vaan toimi näin.

Mieleeni piirtyy kuva, jossa seison sääriäni myöten sirpaleiksi hajonneiden työunelmapallojeni keskellä. Kaikista yrityksistäni ja sinnikkyydestäni huolimatta mikään noista kymmenistä palloista ei ollut lähtenyt laajenemaan, ei ollut ”lähtenyt lentoon” kuten onnistumista usein kuvataan.

Tuo epäonnistuneiden työllistymisyritysten massa oli kertynyt kuluneiden kymmenen vuoden aikana kaikista niistä useista kymmenistä yrityksistäni luoda itselleni mieleiseni työ. Luomisvaiheessa projektini olivat aina inspiroineet minua kovasti. Touhusin ilolla ja innoituksella.

Nyt olin tullut pisteeseen jossa minun olisi löydettävä aivan uusi näkemys ja tunne. Jos jatkan näin, löydän itseni sieltä mistä liian moni alle 30 vuotias Suomessa: työkyvyttömyyseläkkeeltä mielenterveyssyistä.

Eläketurvakeskus kirjoittaa:

”Mielenterveyssyistä jäädään usein eläkkeelle keskimäärin nuorempana, ja myös paluu työelämään on muihin sairausryhmiin verrattuna harvinaisempaa. Tämä nostaa mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkkeellä olevien kokonaismäärää.” Lue koko juttu tästä.

Onko kukaan koskaan kysynyt mistä tämä ilmiö johtuu? Mikä on todella kaiken ydin?

Missä ovat oman sotkuni juuret?

Terapeuttini katsoi minua myötätunnolla, kun istuin tuolissani soturimoodi yliaktiivisena. Saatanan puhekelat jylläsivät sisälläni ja olin siilipuolustuksessa. Olisin halunnut itkeä, mutta soturin ollessa aktiivinen, sen puolustaessa minua tyrmäävältä maailmalta ei ollut tilaa autenttiselle tunteelle.

Pari tuntia ennen terapiasessiota, oli sähköpostiini kopsahtanut peräkkäin kaksi osaamiseni tyrmäävää sähköpostia. Toisessa kerrottiin, että “Ei, et ole saanut kovasti haluamaasi opiskelupaikkaa, koska hakutehtäväsi oli huono.” (tämä oli tulkintani) ja “Ei emme ole kiinnostuneita palveluistasi, tämä on tällaiselle väärä foorumi.”

Tietotasolla tietenkin olin valmistautunut siihen, että vastaus voi olla yhtä hyvin ei tai kyllä. Kävi miten kävi, elämä jatkuu. Mutta itsellenikin täysin yllättäen nämä postit osuivat jonkin todella kipeän haavaan ytimeen ja trikkeröivät ylös sietämättömän traumaperäisen stressirektion.

“Käsivarsia pakotti, sydän hakkasi ja vihan, kiukun ja epätoivon tuntemus velloi kehossani. “

Kehon tuntemukset alkoivat vyöryä ylitseni. Käsivarsia pakotti, sydän hakkasi ja vihan, kiukun ja epätoivon tuntemukset velloi kehossani.  Tunnistin ja ymmärsin, mitä kehossani tapahtui, koska traumaperäinen stressireaktio oli minulle jo hyvin tuttu juttu.

Session aikana terapeuttini ohjasi minut oikeille ajatuksille ja sain sen verran selkeyttä olooni, että tajusin jo itsekin, mikä olisi seuraavaksi oleellista, jotta tuon trauman saisi purettua. Täytyi etsiä vastauksia seuraaviin kysymyksiin:

  • Milloin olen ensimmäisen kerran kokenut tätä inhottavaa ja ahdistavaa ristiriitaista sisäistä tunnelmaa, jossa on inspiraatio ja ilo luoda sitä mitä sydän sanoo, mutta maailma jonne lahjaani, osaamistani tarjoan tyrmää minut tylysti ja piittaamattomasti? Kuin osoittaen että ei tällaista tarvita. ”Ei, etkö ymmärrä maailma ei halua sinun todellista osaamistasi!”
  • Milloin olen ensimmäisen kerran luonut jotain oikein innoissani, jotain omaa jostain syvältä sisältäni ja minut on tyrmätty tylysti?

Aloin pohtia. ”Oliko se mummo? Vai oliko se joku opettaja? Vai kuka? Voi, jos muistaisin edes jonkin tapauksen niin voisin tämänkin, kuten monen muunkin traumani purkaa jo hyvin tutuksi tulleella CTE prosessilla.” ja eipä aikaakaan, kun yhtäkkiä muistin.

Ei ihme jos ei työllisty – lapsuuden tyrmäävä ilmapiiri

Lapsuudessani elin ilmapiirissä, jossa hoettiin jatkuvasti ”Ee tule mittään tuosta nyt!” Syytös kohdistui usein myös minuun. Muistan kuinka hermostunut aikuinen yleensä ukkini, mummoni, isäni tai setäni ärtyneesti ja vihaisesti tyrmäsi yrittämiseni. ”Mäne eestä siitä!”

Lapselle niin kovin tarpeelliseen yrittämiseen, epäonnistumiseen ja siinä lohdutetuksi ja tuetuksi tulemiseen kuten  ”Rakas, tämä oli hyvä yritys. Yrittämällä oppii ja lopulta onnistuu varmasti!” Tai “Se oli hyvä yritys! Sopiiko että tehdään yhdessä niin opit hyvin?”  

Ympäristössä ja olosuhteissa joissa elin ei mielekkääseen oppimiseen, tuetuksi ja kannustetuksi tulemiseen ja sitä kautta onnistumiseen ollut minkäänlaista mahdollisuutta.

Nämä tyrmäyksen ja vähättelyn osoitukset kohdistuivat eritavoin eri asioihin.

Vallalla olivat lapsen oppimisen ja osaamisen tyrmääminen, hylkääminen, kärsimätön vähättely ja sivuuttaminen ja välttely. Nämä tyrmäyksen ja vähättelyn osoitukset kohdistuivat eri tavoin eri asioihin. Toisaalta ilmeni myös asenneilmasto luovuttaa ja antaa periksi. Kehotuksia mennä siitä mistä aita on matalin. Lapsen kiukustumista tai kärsimättömyyttä mieluummin välteltiin kuin kohdattiin. Vastalääkettä tämän kaltaisille kokemuksille täältä.

Tajusin tämän kaiken, kun avasin uudelleen hakutehtäväni, jolla yritin hakea opintoihini. Huomasin, kuinka itseinho ja väkivaltaiset syytökset jyrähtivät päälle niin voimalla etten voinut kuin vain vilkaista tekstiäni.

Kaikki se mitä olin lapsena kokenut oli muuttunut eräänlaiseksi sisäiseksi malliksi, joka tuhosi minua sisältä päin. Olin antanut sille joskus nimenkin: Mulkvist Solvaaja. Tällä videolla se näkyy hyvin selvästi.

Nyt minulla on ainekset CTE prosessiin ja voin purkaa pohjattoman epäonnistumisen traumani! Sen jälkeen voin vapautua maailmaan, joka tarvitsee osaamistani, arvostaa sitä ja haluaa maksaa siitä hyvin! Lisäksi maailmani haluaa tukea minua oppimisessani ja haluaa ottaa lahjani ilolla vastaan! AAMEN, KIITOS!

KYSYMYS LUKIJALLE, KOMMENTOITHAN: Mitä teksti herätti? Oliko siitä sinulle apua?

Kiitos kovasti, jos voisit tämän jakaa.

Kommentit ja keskustelu

2 vastausta artikkeliin “Miksi minä en työllisty yrittäjänä? Näin trauma vaikuttaa”

  1. Susanna sanoo:

    Kirjoituksesi oli koskettava ja voimakas. Siinä oli asioita joihin voin itsekin samaistua. Olen miettinyt yrittäjyyttä ja tämä antoi siihen uusia näkökulmia ja rohkeutta. On niin tärkeää olla luovuttamatta. Kiitos! <3

  2. Andree sanoo:

    Jos olet pystynyt identifioimaan syyt, olet jo puolivälissä ratkaisua. Suvilta saat varmaan siihen hyvin apua, mutta voit tehdä sen ihan itsekin. Kiitollisuus opetuksista/vastoinkäymisistä voi auttaa alkuun. Jos et ole päässyt urallasi eteenpäin, sabotoit sitä itse joillain tapaa: sisimmässäsi et usko että olet sen arvoinen tai sitten et oikeasti hakua tehdä juuri sitä.

    Joillakin voi motiivina olla vain raha ja siksi jumittuvat tai sitten kotoa peritty köyhyysajattelu jumiuttaa heitä. Lapsuudestahan kaikki lähtee eli kun jo tiedät sen, niin enää tarvitsee vain itkeä ne kaikki jumiutuneet tunteet pois. Ilman että syylistää ketään, edes itseään, pelkästään tuntee, kunnes ei enää tunnu – kuten lapset. Siihen voi mennä aikaa. Pahoittelut, jos kuulostaa opettavaiselta ja turhan yksinkertaiselta, mutta oikeat asiat ovat yksinkertaisia. Muita jos alkaa syyttämään, ei ikinä löydä ratkaisua. Ei vanhempia tarvitse rakastaa, mutta voi antaa heille anteeksi. Vanhemiltaan he ne tapansa ovat oppineet. Ja jatkavat suvussa. Ehkä sinun on nyt aika katkaista kierre.

    Itse kärsin aikanaan masennuksesta ja taistelin sen yli pelkällä tahdonvoimalla – sekin on mahdollista, mutta siihen meni pari vuotta. Tunteet tuntemialla sen pitäisi olla huomattavsti nopeampaa ja kestävämpää, mutta nenäliinoja kuluu. Tsemppiä!

    PS. Sivutoiminen yritys kannattaa perustaa hyvissä ajoin, kun on vielä palkkatyössä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *