BLOGI

Mielenosoitus on karhunpalvelus maailmalle

Mielenosoitus ilmiönä. Tässä artikkelissani havainnoin, mistä näen mielenosoituksen syntyvän, mitä mielenosoitus aiheuttaa ja miten saman ihmisaktiivisuuden voisi käyttää viisaammin. 

Mielenosoitus ja sen synty

On jokin asia, joka massoissa havaitaan ei-toivotuksi. Herää vastustamisen tarve. Ei. Ei tällaista. Tämä on hyvin luontainen reaktio ja se tarvitaan muutoksen aikaan saamiseksi. Kuitenkin, jos halutaan saada aikaan muutoksia huomattavan paljon nopeammin, olisi tästä syytä mennä vielä askeleen pidemmälle.

Esimerkkiuutinen vastustamisesta. Tämä voisi olla mikä tahansa asia, jota vastustetaan tällaisissa ihmismäärissä.

”15 000 ihmistä vastusti rasismia Helsingin keskustassa. Eri puolilla Suomea tuhannet ihmiset vastustivat lauantaina rasismia mielenosoituksissa. Suurin mielenosoitus nähtiin Helsingissä, jossa arviolta 15  000 ihmistä kulki Kansalaistorilta Senaatintorille pillien, iskulauseiden ja soittimien säestäminä. Järjestäjien mukaan mielenosoituksessa haluttiin rikkoa hiljaisuus, joka mahdollistaa rasismin sekä äärioikeiston kasvun ja toiminnan.” 24.09.2016

Googlasin ”uutiset vastustaa” enkä oikeastaan yllättynyt  uutisten määrästä jossa vastustetaan jotain. Mitä oikeastaan tapahtuu, kun vastustamme jotain? Sen sijaan että saisimme aikaan positiivisen muutoksen, luomme vastustavan energian asian ympärille, joka todellisuudessa vain vahvistaa sitä, mitä emme toivo ja haluaisimme asian olevan jotenkin toisin.

Toisin sanoen vastustaessamme käytämme resurssimme ja energiamme siihen että ei -toivottu asia ylläpysyy ja itsellämme on paha olla. Pohdin sitä että mitä kaikkea saisimmekaan aikaan jos todella järjestäisimme “mielenpuollustusksia” ja suuntaisimme tällaisten ihmismassojen toiminnan johonkin hyvään ja konkreettiseen. 

MIELENOSOITUS OLISIKIN MIELENPUOLLUSTUS

Siinä vaiheessa kun havaitsemme sen, mihin haluamme muutosta on hyvä keskittyä siihen, mitä haluamme tilalle? Mitä halutaan nähdä ja kokea? Minkä puolesta olet?  Todellisen ja nopeamman muutoksen kannalta olisi viisasta kohdistaa energia vastustamisen sijaan siihen, mitä halutaan. Otetaan esimerkiksi vaikka tuo edellä lainattu uutinen.

15 000 ihmistä vastustaa rasismia. Ok. No minkä puolesta he ovat? Tässä voidaan olettaa että suvaitsevaisuuden ja jokaisen hyväksymisen puolella rotuun, ikään tai mihinkään muuhun ihmisen määritelmään katsomatta. Mitä olisi tapahtunut jos nämä 15 000 ihmistä olisivatkin käyttäneet oman toimintaenergiansa tuona päivänä Helsingin alueella kun kerran paikalle saapuivat, esimerkiksi tapahtumaan jota olisi voinut uutisoida vaikkapa näin:

”15 000 ihmistä toimi suvaitsevaisuuden puolesta Helsingissä ja osallistui mielenosoitukseen jossa kaupungin asukkaat ottivat selfie-kuvia tuntemattomien ihmisten kanssa mihinkään ihmisen määritelmään katsomatta. Tapahtuman tarkoituksena oli kasvattaa ystävällisyyttä kaikkien Helsingin asukkaiden keskuudessa.”

Oletko padon osana joka sortuu kuitenkin

Kuvainnollisesti vastustaminen, mielenosoitus on tätä: On joki, joka virtaa eli asiat, jotka etenevät ja soljuvat koko ajan johonkin suuntaan. Ihminen omalla toiminnallaan ohjailee virran suuntaa. Vastustaessamme ryntäämme jokeen seisomaan ja kiukkuisina yritämme pysäyttää veden virtaamisen. Vaikka meitä olisi kuinka paljon, emme koskaan saa virtaa pysähtymään ja vaikka rakentaisimme padon, virtaus ei pysähdy.

Sen sijaan, että ryntäämme pysäyttämään virtaa, järkevämpää ja maailmaa kehittävämpää olisi ohjata vettä sinne mistä sen halutaan virtaavan. Keskitä omat ajatukset ja energia, toiminta luomaan sitä, mitä haluat. Tukemaan sitä mitä halutaan kukin omien resurssien mukaan.

Pienimmillään peukuttamalla somessa sitä mitä TOIVOT ja suurimmillaan olla mukana esimerkiksi järjestötoiminnassa, joka TUKEE ja toimii positiivisen  muutoksen puolesta vastustamisen sijaan.

Kommentit ja keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *