BLOGI

KSM 66 ja 5 syytä kokeilla

Tässä artikkelissa kerron oman kokemukseni KSM 66 tuotteesta ja 5 syytä, miksi KSM66 tuote voi olla sinullekin kokeilemisen arvoinen!

Pidin päiväkirjaa aloitettuani KSM 66 tuotteen käytön. Kierronpäivä kertoo missä kohtaa kuukautiskiertoni on menossa. Katsotaanpa siis mitä minulle kävi.

20.3.2019 kierron päivä 5

Elämässä on alkanut aivan uusi vaihe. Päätin yritystoimintani ja joudun taas siirtämään huusholliani. Et usko, kun sanon että 7. kerran kolmeen vuoteen… Hullua, mutta kyllä. Jumiutuminen ei kyllä sinänsä teekään hyvää minulle. Ei kai se tee hyvää kenellekään.

Kuten elämän murroksissa yleensä minunkin, erityisherkän naisen stressitasot nousevat helposti. Olen nyt syönyt KSM66 aswagandha kapseleita neljä päivää ja olo on tasoittunut. Aloitin täydellä annoksella eli 2 aamulla ja 2 illalla. Tuntuu että nukun paremmin. Unet ovat olleet parina viime yönä levollisemmat kuin pariin kuukauteen.

22.3.2019 kierron päivä 7

Henkisesti oloni on hyvin vahva. Yleensä kierron tässä vaiheessa tämä on ominaista energian laatua minulle, mutta silti olo tuntuu entistä vakaamalle.

Koska kaikki vaikuttaa kaikkeen, avaan vähän millainen on perusruokavalioni.

* Olen kasvissyöjä. Syön sitä mitä eläimiltä saa mutta en eläintä.
* En juo maitoa, mutta syön hyvää juustoja, jogurttia ja luomumunia.
* Paljon tuoretta, mielellään luomua
* Paljon marjoja
* Paljon hyviä rasvoja kuten oliiviöljy, hamppuöljy, kookosöljy…
* Pyrin suosimaan tiheäravinteista ruokaa: mahdollisimman vähän käsiteltyä ja kuumennettua
* Riittävästi proteiineja
* Lisäravinteina tällä hetkellä: magnesium, d-vitamiini, c-vitamiini, omega3 rasvahapot, sinkki, kollageeni, b-vitamiinit, jodi (Kelp-levä)

27.3.2019 kierron päivä 13

Ovulaation huomaa erityisen hyvin nyt jostain syystä. Seksuaalinen halukkuus on huomattava ja myös ovulaatio neste runsasta. Koen tuon nesteen nyt myös hyvin puhdistavana. Oma kierto tuppaa nyt lyhenemään. Olen seurannut kuun kiertoani vuosia ja se on minulle tuttu. Ilmeisesti aswagandhalla todella on positiivinen vaikutus hormonitoimintaan.

Tuntuu sille, että se voi todella toimia apuna, kun on tarve tasapainottaa hormonitoimintaa. Ainakin on kokeilemisen arvoinen. Hyvää palvelua saa ainakin Kuopion Life kaupasta Matkukselta. Itse siirryn nyt viikon käytön jälkeen neljästä kapselista kahteen.

9.4.2019 kierron päivä 2

Kiertoni oli tällä kierrolla 24 päivä. Yleensä se on 28 päivää ja siinä mielellään se saa ollakin. Uskon että kierto tasaantuu taas 28 päivään kun pienensin hieman annosta.

Tuotteen vaikutuksista sanotaan heidän verkkosivuillaan seuraavaa:

Harmonia KSM66® stressin hallintaan
– Edistää henkistä tasapainoa, jaksamista ja toimintakykyä, sekä nukahtamista ja unen laatua*.

Stressi kuuluu kaikenikäisten ihmisten elämään. Liiallisen tai pitkittyneen stressin seurauksena elimistön hormonitoiminta häiriintyy ja muuttuu keholle haitalliseksi.

*Harmonia KSM66® -valmisteen sisältämä täydenspektrin Ashwagandhauute harmonisoi kehon toimintoja. Se auttaa edistämään stressinsietokykyä tasapainottamalla kortisolin tuotantoa, jolloin ylikierroksilla toimiva keho alkaa rauhoittua. Vaikutus alkaa n. 2-4 viikon kuluttua käytön aloituksesta.

5 syytä kokeilla KSM 66 tuotetta:

1. Mielialojen tasoittumisen mahdollisuus

2. Unen laadun paranemisen mahdollisuus

3. Mahdollisesti positiivinen vaikutus hormonitoimintaan ylipäätään

4. Mahdollinen hermoston stressiä merkittävästi lievittävä vaikutus

5. Seksuaalisen halukkuuden mahdollinen lisääntyminen

Kiinnostaako PMS? Lue lisää vinkkejä PMS – asiaan täältä.

Suosittelen! Ja terveiset Oodista!

Kommentit ja keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *