BLOGI

MEILLÄ ON HOME!!

Ostin, voitteko kuvitella OSTIN  vanhan home kiinteistön, jossa TIESIN, siis TIESIN olevan kuntotarkastuksen perusteella (tekijä oli käsityksen mukaan alueeni parhaita) paljon riskirakenteita, etenkin juuri alapohja oli erittäin räikeä riski rakenne. Oman remontointi- ja rakentamiskokemukseni ansiosta tajusin sen erittäin hyvin itsekin, kun tarkastelimme asiaa ennen ostopäätöstäni.

Kiinteistöön oli 80-luvulla ”ammattimiehet” tehneet remonttia. Rossipohja tehty väärin ja niin väärin kuin olla ja voi: orgaanista ainetta jätetty lattian alle. Materiaalista saattoi päätellä, millaisia eväitä herrat olivat nauttineet ja mikä savukemerkki tervasi keuhkoja parhaiten. Myös alapohjan tuulettuminen talon takakulman alla (noin 10 neliötä, mitä päästiin heikosti tarkastelemaan) oli lähestulkoon olematon.

Kerron oman tarinani ja artikkelin loppupuolelle olen koonnut

  • syyt, miksi kyseenalaistan
  • 5 vinkkiä, mistä voi aloittaa oman hengityksen helpottamisen

Hullu ostopäätös

Sydän vaati ja intuitio näytti vihreää valoa, mutta järki huusi vastaan, kun juuri olin luvannut itselleni, etten osta remonttikohdetta. Silti minulla ei ollut vaihtoehtoja kuin vain kuunnella sydämeni ääntä.  Sain väännettyä hintaa alemmas, mutta silti ristiriita oli valtava. Enkä tehnyt remonttia kohteeseen, koska se olisi ollut vielä enemmän järjestöntä ja toiseksi  ei olisi ollut varaakaan. Oli muutettava taloon. Kaksi päivää ennen kiinteistön aiottua käyttöönottoa ”homehysteria”, valtavat pelot valtasivat minut ja minun oli tilattava paikalle homekoira.

Homekoira paikalle

Koira kävi ja merkkasi tietyt paikat huoneistossa: vanhan piipun juuri sekä makuuhuoneen nurkka. Perusteellisena en jättänyt asiaa sikseen vaan kutsuin tarkastajan ja rakenteet avattiin huoneesta, jossa koira merkkasi (siis haukkui ja tassutti, ei kussut) paikan.

Nurkka, jonka koira merkitsi, oli nurkka, jossa oli kaappi. Kaappi otettiin pois tieltä ja avatessamme lattian huomasimme, että tuulensuojapaperi oli irti nurkasta ja sieltä veti suoraan sisään. Tässä avauksessa totesimme, että lattian rakenne on seuraava: lauta, villa, tulensuojapaperi ja raakalauta. En ole satavarma oliko tuossa järjestyksessä.

Oliko siellä hometta ja sieniä?

Kyllä, herkkusieniä ja juustohometta. Silmämääräisesti tarkasteltuna löysimme joitain havaintoja kasvustoista, jonkinlaisesta sienestä, mitä orgaanisessa aineessa luonnollisestikin kasvaa. Päähäni heräsi kysymys, mikä siis on myrkyllistä? Eiväthän kaikki sienet ole myrkyllisiä? Niitähän on luonnossa joka paikka täynnä ja kuuluu ollakin… Asia jäi lepäämään enkä uskaltanut muuttaa taloon maalle vaan jouduin muuttamaan kaupunkiin.

Joitakin aikoja rakenteiden avauksen jälkeen ystäväni suositteli pätevää tietomateriaalia verkosta, kyseessä oli tutkija mikrobiologian professori Mirja Salkinoja-Salosen tunnin haastattelu. Löytyy täältä. 

Ydinkysymys oli lopulta, että onko sisäilma toksinen vai ei.

Soitin kuntotarkastuksen tekijälle ja kysyin, että millä voidaan mitata sisäilman toksisuus. Hän vastasi, että ei millään. Jaha. No en jättänyt asiaa sikseen, koska sisäinen vaisto ohjasi voimakkaasti.

Viikon kuluttua ihan yllättäen erään liiketoimintayhteistyöverkostoni kautta sähköpostiini pomppasi posti, jossa etsittiin kiinteistöalan yrityksiä, joita voisi kiinnostaa uusi työkalu, jolla yllätys, yllätys mitataan sisäilman toksisuutta!

Tietenkin selvitin mistä on kyse. Menetelmän takana oli Salkinoja kollegoineen sekä Tampereen yliopiston laboratorio, missä on kuuleman mukaan paras alan asiantuntiuus Suomessa tällä hetkellä.

Metsä ja koti maalla kutsuu

Kevään tullen tarve päästä takaisin metsään alkoi tuttuun tapaan vaatia siirtymistä maalle. Kuuntelin itseäni ja pohdin. Meditoin. Ja kysyin usein hiljaisuudessa, mitä teen ja voimaksa intuitio osoitti edelleen huolettomasti mökille. Se on puhdas. Luotin jälleen vaistooni ja muutin mökille.

Kesällä teetin sisäilman toksisuus mittauksen kiinteistössäni käytyäni läpi tämän kansamme keskuudessa jo klassiseksi muodostuneen ”homehelvetin”. Tämän testi tulos oli puhdas, täysin puhdas. Sisäilmani on täysin puhdas, ei toksiineja.

Oliko maapallo pannukakku

Jälkeen päin, kun kävin koko tätä operaatiota läpi, tajusin miten rankasti aivopestyjä ovat myös tarkastajat ja heihin on tarttunut kauhu samoin kuin kansaamme. Emme selvästikään ymmärrä tai tiedä tarpeeksi ja monikin, etenkin vanhan talon ”tuomio” voi olla rankasti turhan ankara. Tämä keissi osoittaa sitä, että tietämyksemme ja käsityksemme sisäilmasta on kuin fakta siitä, että maapallo on pannukakku.

Allergiaa vai lumetta

Joitain aikoja tämän kaiken jälkeen mieleeni nousi kysymys siitä, että mille ihmiset itseasiassa oireilevat? Toksiineille kyllä, mutta mille muulle? Terveille homeille ja sienille?

Aivan kuten olemme allergisia marjoille tai muulle luonnolliselle ravinnolle. Miksi? Usein syy on se, että oma järjestelmämme on sekaisin ja epätasapainossa. Allergia on aina oire jostain.  Myös trauma ja pelko homeesta voi altistaa oireilulle vaikkei uusissa tiloissa enää olisikaan fyysistä ongelmaa. Psykosomatiikka on varsin merkittävä tekijä tällä aihealueella ja sen kanssa kannattaakin olla hyvin tarkkana oman terveyden tähden. On myös universaali lainalaisuus että sitä mitä värähtelet sitä myös ilmennät elämässäsi; vetovoiman laki. Mitä home omassa elämässämme ja kansamme kollektiivissa ilmentää, onkin sitten toisen artikkelin aihe.

Lakihenkilö-ystäväni kommenttia lainatakseni: ”Esimerkiksi Ruotsissa on rakennettu hyvin samalla tavalla eikä siellä käydä tällaista homekeskustelua kuin Suomessa.

No, mitä koira sitten merkkasi?

No sepä se. Mille se on altistettu? Juustohomeelle ja herkkusienille ilmeisesti ainakin. Kaikella kunnioituksella tätä liiketoimintaa kohtaan, se on ehdottoman hyvä juttu. Tarvitaan lisää yhteistyötä ja lisäkoulutusta.

Ydin kysymys on aina, onko sisäilma TOKSINEN vai ei? Ja kyllä sen voi mitata! Ainakin tällä.

Toki voin olla täysin väärässä kaikessa tässä ja vain puolustella omaa kohtaani. Paljon mahdollista on sekin. Onhan minullakin vekkuli mieli.

Miksi kyseenalaistan?

1. Lausahdus ” siellä on varmaan hometta” nenä nyrpistellen heitetään tänä päivänä todella heppoisin perustein ilmoille. Saamme sillä aikaan haittaa enemmän kuin uskommekaan. Suosittelen, että kysytään ”onko sisäilma toksinen vai puhdas?”

2. Jotkut ovat herkistyneet ja ”haistavat” homeen. Kyllä, osalla se vaisto pitää paikkansa, mutta liian usein se saattaa sotkeutua johonkin aivan muuhun. Esimerkiksi minun talossani haisee sata vuotta vanha yläpohja ja hiirenpaska sekoittuneena savun ja vanhojen hirsien tuoksuun. Tämä on helppo nimetä vaikka homeeksi.

3. Psykosomaattisia oireita: Kollektiivinen homehysteria sekä traumat ja pelot pistää monet pelkäämään hysteerisesti ilman mitään todenperäisiä todisteita.

4. Sisäilman laatuun vaikuttaa moni tekijä: Hyvä esimerkki toksisesta sisäilmasta on, kun perjantaina koululaiset ja henkilökunta lähtevät koulusta kotiin, siivooja tulee ja levittelee myrkylliset pesuaineet lattioille, ilmastoinnit laitetaan pienemmälle ja pesuaineet kuivuvat mukavasti lattiaan. Maanantaina porukat tulevat kouluun, ilmastoinnit käännetään isommalle ja sadat jalat hiovat kuivuneet toksiset pesuaineet irti lattiasta. Ja näin myrkytämme sisäilmamme todella tehokkaasti. Tämä on vain yksi osa siitä, mistä sisäilma koostuu.

Mistä sisäilma muodostuu:

1. Pölyt ja kaikki muut hiukkaset, jotka irtoavat huonetiloissa pidetyistä materiaaleista. Asian tilaa pahentaa todistetusti merkittävästi nykyinen imurikanta, joka kotitalouksista löytyy. Koulutuksen ja oman kokemuksen kautta olen oppinut, että linkoamme imureillamme hengitysilmalle haitallisimman pienhiukkaspölyn ympäri asuntoa. Minulla on sama laite kuin tämä tällä videolla eikä ole enää tarvetta vaihtaa.

2. Kemikaalit, joita huoneistossa käytetään: pesuaineet, kosmetiikka, hiustuotteet, vääristynyt ruoanlaitto ym

3. Ihmisten ja eläinten kuollut ihosolukko ja karvat

4. Millä huoneisto lämpiää, vaikuttaa paljon sisäilman laatuun

5. Ilman liike huoneistossa: mistä korvausilma tulee?

LOPPUTULEMA

Sen sijaan että hysterioimme homeesta ja sisäilmaongelmista, koen että meidän olisi terveellistä alkaa keskittyä siihen, miten parannamme kukin omalla kohdallamme tilanteemme: mitä suostumme hengittämään, miten minimoimme ulkoiset toksiinit, joiden kanssa olemuksemme on kosketuksissa ja millä oman kehomme valelemme. Millaisia pesuaineita, suihkeita, hiustuotteita ja muita myrkkyjä käytämme. Tupakoitsijalla valitettavasti tässä kohtaa en edes anna äänioikeutta. Silti ymmärrän sinua. Kuitenkin sinun tilasi on punaisella jo, ja se on ihan ok sekin, jos niin valitsee. Olen itsekin polttanut 10 vuotta aikanaan.

6 VINKKIÄ, MISTÄ VOI ALOITTAA OMAN HENGITYKSEN HELPOTTAMISEN:

1. Tee inventaario, tule TIETOISEKSI siitä missä hengität, minkä verran päivästäsi ja mitä? Laita paperille.

2. Käy paikka kerrallaan läpi, mistä arvelet sisäilman siellä muodostuvan, mitä siis vedät keuhkoihisi?

3. Voitko parantaa tilannetta jotenkin omalla kohdallasi? (Tärkeimpänä varmasti meillä kaikilla sängyn hygienia, kodin siivous, tuuletus ja siivousvälineet)

4. Jos et tiedä kysy muilta tai minulta tässä blogissa kommenttina tai viestillä, autan mielelläni

5. Ravinto: maito limoittaa ja sokeri sotkee elimistön. Millainen ruokavalio tukee sinun terveyttäsi ja onnellista oloa?

6. Tuulettuuko keuhkosi kunnolla? Tule tietoiseksi omasta hengityksesi fysiikasta: onko keho jumissa vai onko se joustava ja vapaa? Sitä on myös hengityksesi. Hakeudu joogaan tai rentoutusryhmään.

Kiitos että luit tämän artikkelin. Toivottavasti sait jotain mikä on hyväksi  itsellesi. Kommentointivapaa artikkeli, alla kenttä, kiitos kommenteista.

NAUTITAAN METSÄN ULKOILMASTA SUOMALAISET! Meillä se on puhdas!

Kommentit ja keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *