BLOGI

”Kyllä on niin kultalusikka suussa syntynyt tuo muija..” KULTALUSIKKASYNDROOMA

  • 27.10.2017

Kyllä, isä oli minulle aina taloudellinen turvatyyny. Se oli sitä siihen asti, kunnes kuoli. Olin 23 vuotta. Siitä on seitsemän vuotta. En koskaan kerennyt taloudellisesti irrottautua isästä ja pum. Sen sijaan, että olisin oppinut hallitsemaan omaa talouttani, minusta tuli vuorokaudessa kuolinpesä. Siitä alkoi sitten taloudellinen panikointi, jota kesti 7 vuotta. Juhannuksena 2017 tajusin tämän ja nimesin sen kultalusikkasyndroomaksi.

Minusta tuli kuolinpesä
Minä olen ainut perijä. Olen kuolinpesä. Selvä. Paperin pyöritystä, kiinteistöjen realisointia, remonttia, maatilan koneiden myyntiä, lisää remonttia, jätekuormia toisensa perään, hallitsemattomia kuluja ja älyttömiä aikatauluja. Stressiä ja lisää sietämätöntä stressiä. Yritin päästä takaisin omaan elämääni tajuamatta, että tämä kaikki oli nyt osa sitä.

Isämiehet (ei ole kirjoitusvirhe tällä kertaa)
Näin jäljestä päin katsottuna näyttää juuri siltä kuin 3 desin mittaan olisi kaadettu litra vettä. Eihän se sinne mahdu vaan valuu yli. Ei ollut minun talousmittani vielä litran vetoinen ei… Ymmärrän nyt seitsemän vuoden jälkeen, miten syklini kulki. Se meni kutakuinkin näin: aina kun tuli minun näkökulmastani jännittävä tilanne taloudellisesti, jossa uhkasivat muka rahat loppua, vedin puoleeni herrasmiehen jotakuinkin isäni ikäisen, joka oli turvani ja auttoi minua tavalla tai toisella. Näiden herrojen kanssa oli antoisaa ja opettavaista aikaa muutoin ja olen heille kiitollinen. Tämä oli iso osa suhdekuvioitani tuon 7 vuoden ajan. Se että perin isäni, myös kytki minussa päälle vaihteen, joka käski toimia, kuten tämän suuruisen omaisuuden kanssa painiva toimii. Suunnittelee bisneksiä ja yrittää toteuttaa niitä. Mutta eihän siihen minulla ollut vielä henkisiä rahkeita laisinkaan.

Valtava sisäinen oivallus
2017 juhannuksena kolmen päivän kipuilun jälkeen sunnuntai-iltana meditoidessani, koin lopulta tämän suuren sisäisen oivalluksen ja ymmärsin. Ikään kuin kuulin isän sanat. Isä sanoi minulle: ”Rahaa sinä et enää saa, ala opetella ite.” Siitä alkoi purkautua vyyhti ja totuus iskeytyi vasten kasvojani. Jälleen alettiin rakentaa uutta käsitystä siitä, kuka olen ja minne olen menossa. Koin ja tiesin nämä kivuliaat sisäiset tapahtumat erittäin parantavina, tiesin että monta ongelmaani tulee ratkeamaan tämän ansioista.

Nyt 4 kuukautta oivalluksen jälkeen istun tässä ilman sisäistä paniikkia ja tuijottelen laskupinoa. Minulla on ajatuksia, miten nämä hoidan. Tuon 7 vuoden aikana tyydytin tiedonjanoani useissa koulutuksissa myös talousasioissa.  Kuitenkin nyt tässä PMS- ajan montussa koen pettymystä ja väsymystä. En osaa päästää irti liiasta pyrkimisestä ja yrittämisestä, vaikka tiedän, että irti päästäminen on ainoa oikea tie selvitä tästä eteenpäin juuri tänään.

Itsemurhageeni kummittelee
Vielä ennen suurta sisäistä kultalusikkaoivallustani ajattelin, että jos en vihdoin saa töitäni tuottamaan… Toisinaan jopa harkitsin, että ratkaisen tämän jollain peruuttamattomalla tavalla. Niin ahdistunut, paniikissa ja vittuuntunut olin sisimmässäni tämän asian suhteen. Mutta nyt, kun tuon oivalluksen ansiosta paniikki on poissa, minulla on suunnitelma B joka ikään kuin palautui mieleeni. Se on osa näkökulmia omista haaveistani ennen isän kuolemaa. Visoin ja haaveilin valonsoturin lailla paljon jo silloin, kun olin ”normaali” nuori parikymppinen tyttö. Omien inspiroivien bisnesideoideni rinnalla toinen haaveeni oli omavaraisuus ja äitimaan kanssa ja sen rytmissä eläminen. Irti tästä ”normaaliksi kutsutusta ja epäterveestä yhteiskunnan pyörästä”.

Oma palkintoni minulle
Kaikesta tuosta litrasta vettä, jota valutettiin 3 desilitran vetoisen kuppini yli, onnistuin kuitenkin käsittelemään osan niin, että onnistuin lopulta luomaan sellaiset puitteet itselleni, jotka ovat itseni näköiset. Tuon 7 vuoden mittaisen henkisen kasvun tohtorin tutkinnon selviytymispalkintoni itselleni noista rankimmista opinnoista tähän astisessa elämässäni, on itselleni hankkimani oma metsäkotini Kivisalon yhteisökylän naapurissa. Nyt minulla on konkreettisesti mahdollisuus ottaa tuo suunnitelma B käyttööni, jos väsyn yrittämiseen ja epäonnistumiseen kerta toisensa jälkeen. Olen ollut sinnikäs. Olen ollut sinnikäs ja opetellut kärsivällisyyttä jo 7 vuotta ja vielä hetken haluan luottaa, että kaikki tämä työ tuottaa sen hedelmän, jota olen rakkaudella ja intohimolla sydämestäni kasvattanut. Jos ei, niin olkoon sitten niin.

Syntyy tarina
Elämäni rankimmasta 7 vuoden mittaisesta elämänkoulun vaiheesta inspiroituneena aloin kirjoittaa tarinaa. Omaan tositarinaani perustuvaa fiktiivistä tarinaa: Supernaisen selviytymistarina alkaa, kun 24 vuotiaan Sirkun isä kuolee ja kultalusikkasyndroomassa vaajaan puolen miljoonan omaisuus luisuu käsistä. Tilannetta värittää suvun itsemurhageeni, joka vaivaa Sirkkuakin. Sitä voi seurata täältä: KULTALUSIKKASYNDROOMA

Kommentit ja keskustelu

Kommentit on suljettu.